tiistai 26. elokuuta 2014

145.

Bloggaajapäivän postaus saa nyt jatkoa! Vielä on luvassa ainakin puhelinpostaus päivästä :-) Ekan osan reissusta voit lukea täältä! Eli kehittämisyhdistyksen toimistolla käynnin jälkeen suuntasimme automme nokan kohti Kitutöyrän tallia, jossa meitä vastassa oli tallin emäntä Mirva Seppä. Saimme ihastella ja katsella ympärillemme tallissa, jossa oli muunmuassa aivan ihana possu, lintuja, pupuja poikasineen ja vaikka mitä muuta. Unohtamatta tietenkään ihanaa Inka-vuohta :-D Meidän tallitutustumista haittasi hieman kaatosade, mutta onneksi emme olleet sokerista, joten selvisimme tuosta kohteesta autoon asti.




oltiin ihan litimärkiä, kun vettä oli taivaalta ihan kaatamal :(
Seuraavana kohteena  meillä oli Nummijärvellä sijaitseva, henkeäsalpaavan kaunis Kammikylä. Kylän on rakentanut lähes kokonaan itse Erkki Kalliomäki. Erkki tarjosi meille nokipannukahvit nisuineen ja esitteli sitten meille hienot kokous- ja saunatilat. Tuota Kammikylän upeutta on vaikea tajuta, ennenkuin sen on itse nähnyt - kyllä tuolla on Erkki saanut "muutaman" tunnin ahertaa, että on saanut jotain noin hienoa aikaan, wau! Onneksemme sade ei haitannut meidän Kammikylään tutustumista :-)





Kammikylän jälkeen lähdimme Isojoen Lauhansarveen, jossa söimme aivan ihanan päivällisen ravintolassa sekä kuvailimme paikanpäällä. Lauhansarvi tarjoaa erilaisia majoitus- ja virkistyspalveluja, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa!



Viimeisenä (muttei vähäisimpänä ;-D) kohteena meillä oli Isojoen kotiseututalo, jossa Helvi Viitalähde esitteli meille Isojoen kotiseututalon sekä kotiseutumuseon. Paikka oli täynnä ihanan mielenkiintoisia vanhoja esineitä, ja vitsi, rakastan tota ullakkoa! Saimme sieltä aivan upeita kuvia - tuonne olisi hienoa palata uudestaankin, oli sen verran hieno kuvausmiljöö! Kotiseutu-talon jälkeen meillä koitti kotimatka. Jokainen meistä oli väsynyt, mutta onnellinen - olihan meillä kaikilla ollut hauska päivä yhdessä! Oli mahtavaa olla mukana tutustumassa uusiin ihmisiin ja paikkoihin lähiseudulla :-)







Suurkiitos ennenkaikkea Aleksille tästä hienosta päivistä, tytöille ihanasta seurasta sekä eri kohteille, joihin saimme tulla käymään päivä oli ikimuistoinen! Loppuun vielä yhteiskuva koko porukasta :-)
Yhteiskuvat on Aleksin ja Marjutin kameroista. Lisää kuvia löytyy täällä!

2 kommenttia: